Kaikkien aikojen parhaat elokuvat

Mitkä ovat ne kaikkien aikojen parhaimmat elokuvat? Siinä iankaikkinen kysymys, jonka ovat esittäneet monet, monet henkilöt. Ja niin monta kuin on mielipidettä, on listoja, joten päättäminen ei ole aivan helppo tehtävä. Huomioon on otettava useita tekijöitä, sekä useita mieleen tulevia kysymyksiä, kuten onko elokuva ollut hyvä, jos se on palkittu Oscar –patsaalla, vai onko elokuva hyvä silloin, kun se on tuottanut elokuvayhtiölle miljoonia ja miljoonia dollareita voittoa.

Nuoret kiljuvat tämän päivän kuumien nimien perään, ja jos he päättäisivät, mitkä elokuvat ansaitsisivat maininnan, olisivat elokuvat, kuten Twilight –trilogia, Hunger Games 1. Osa, Lumikin kaksi versiota, Harry Potter –elokuvasarja ja Kauhea Kankkunen –tyyppiset komediaelokuvat mukana listassa.

Jos syvennytään elokuviin kautta aikojen, siis palataan ajassa taaksepäin muutama vuosikymmen, tuleekin tehtävästä paljon vaikeampaa, sillä upeita elokuvia (upea ei tässä tapauksessa tarkoita visuaalisia taideteoksia), on maailmassa valtavasti. Kaikki eivät tule koskaan mahtumaan mukaan, ellet kokoa niistä kokonaista kirjaa, kuten ”Leffat, jotka sinun on nähtävä ennen kuin kuolet” –tyyliin.

Luettelomme:

Psyko – Alfred Hitchcock, kuuluisa elokuvaohjaaja, on ohjannut tämän psykologisen kauhutrillerin, jossa on kuuluisa suihkukohtaus. Elokuva on vanha, vuodelta 1960, ja ”erikoisefektit” ovat auttamattomasti vanhentuneet, mutta elokuvan tunnelma ja hermoja repivä Bernard Herrmannin musiikki tekevät edelleen vaikutuksen; Klassikko.

Casablanca – Michael Curtizin ohjaama romanttinen draama vuodelta 1942. Kuuluisa elokuva, jonka pääosissa oli itse Humphrey Bogart ja ruotsalainen Ingrid Bergman.

Kummisetä trilogia – Francis Ford Coppolan ohjaama rikosdraama vuodelta 1972, joka kertoo italialaisen Corleone nimisen mafiaperheen kiemuroista. Marlon Brando teki kuuluisan näyttelijäsuorituksen Vito Corleonena, jonka kuuluisa mumina huoneen hämärissä teki suuren vaikutuksen. Al Pacinolle tämä elokuva kävi ponnahduslautana pitkälle näyttelijänuralle.

Hyvät, pahat ja rumat – Sergio Leonen vuonna 1966 ohjaama ehdottomasti maailman paras länkkäri. Ennio Morriconen erinomainen musiikki seuraa upeasti juonen mukana. Elokuvan tunnusmusiikista on tullut tunnettu klassikko.

Das Boot – Wolfgang Petersenin ohjaama maailman paras ja luultavasti tunnetuin saksalainen sota- sekä sukellusvene –elokuva vuodelta 1981! Klaus Doldingerin musiikki on myös yleisesti tunnettu, eikä vähiten saksalaisen U96 bändin tekemästä Das Boot -tunnarin teknoversiosta, josta tuli listahitti.

Pulp Fiction – tarinoita väkivallasta on Quentin Tarantinon ohjaama elokuva vuodelta 1994. Elokuva on terävä, omalaatuinen, väkivaltainen ja monitahoinen. Pulp Fiction –elokuva on täynnä tunnettuja tähtiä mutkikkaissa roolisuorituksissa.

Terminator 2 – James Cameronin ohjaama toimintaelokuva vuodelta 1991, jossa pääosissa on 80–luvun elokuvien muskelisankari Arnold Schwarzenegger. Erinomainen Brad Fiedelin elokuvamusiikki seuraa elokuvan kiemuroita. Elokuvan tunnari on lähes klassikko.

Schindler’s list – Steven Spielbergin ohjaama draama vuodelta 1993. Koskettava ja silmät vetisiksi saava kertomus saksalaisesta yrittäjästä, joka pelastaa yli tuhat juutalaista toisen maailmansodan aikana.

Tuntematon sotilas – elokuva on Väinö Linnan kirjoittama, ja Edvin Laineen ohjaama kotimainen sotaelokuva vuodelta 1955. Elokuva on kaikkien aikojen katsotuin Suomen elokuvateattereissa.

E.T. – Steven Spielbergin ohjaama tieteiselokuva vuodelta 1982. Elokuvassa Elliot niminen poika tutustuu E.T. nimiseen avaruusolentoon, joka on eksynyt Maahan.

Maailmassa on lukuisia muitakin mainitsemisen arvoisia elokuvia, kuten esimerkiksi Kadonneen aarteen metsästäjät, Jurassic Park, Paluu Tulevaisuuteen, Tähtien Sota, Titanic ja Leijonakuningas –piirretty.