Kesäkaverit

Sisarukset Inari ja Juuli Niemi ovat elokuvan Kesäkaverit takana. Inari ohjaajana ja Juuli käsikirjoittajana. Juuli Niemi on paitsi käsikirjoittaja myös runoilija, mikä näkyy elokuvan kerronnan vivahteikkuudessa ja hetkittäisessä herkkyydessä. Juuri tyttöjen ja tyttöyden kuvaus on Juuli Niemen ominta alaa. Inari Niemi oli ennen tätä elokuvaa ohjannut vain Robinia käsittelevän dokumenttielokuvan, mutta ohjaajana hänen otteensa on vähäisestä kokemuksesta huolimatta vakuuttava.Elokuvan tuottajakaartiin kuuluvat monen menestyselokuvan takana olleet Markus Selin, Jukka Helle, Jesse Fryckman ja Oskari Huttu. Selin ja Helle ovat tuottaneet muun muassa elokuvan Mielensäpahoittaja, kun taas Fryckman ja Huttu ovat tuottaneet elokuvan Reindeerspotting – Pako Joulumaasta.

Juoni ja ehdokkuudet

Kesäkaverit elokuvan juoni on melko yksinkertainen ja ennalta-arvattava, mutta kevyeksi draamakomediaksi aivan riittävä. Tarina alkaa siitä, kun toinen Iiris, palaa kotimaahan työskenneltyään pidempään Euroopan eri maissa. Hänen siskonsa Karoliina on löytänyt siskolleen ja itselleen työpaikat tarjoilijoina Hangossa, joka on ehdottomasti Suomen paras kesäkaupunki ja luo mainiot puitteet eloisille tapahtumille. Hankoa voi melkein pitää yhtenä elokuvan päähenkilönä, niin suuren merkityksen se elokuvassa saa.Kesäkaverit tuli ensi-iltaan elokuussa 2014 ja sen vastaanotto oli hyvä, mutta aivan huippumyyntiin se ei yltänyt. Se oli Jussi-ehdokkaana parhaan elokuvan ja parhaan käsikirjoituksen sarjoissa. Iiristä esittävä Anna Paavilainen oli myös ehdolla naispääosan Jussin saajaksi, samoin kuin Karoliina esittävä Iina Kuustonen oli ehdolla naissivuosan Jussin saajaksi.