Reindeerspotting – Pako Joulumaasta

Reindeerspotting – Pako Joulumaasta on hätkähdyttävä ja ajatuksia herättävä kertomus huumekoukussa olevista nuorista. Elokuvan on ohjannut Joonas Neuvonen, ja elokuva esitettiin ensi kerran vuonna 2010 Tampereen kansainvälisillä lyhytelokuvajuhlilla.Reindeerspotting elokuva keskittyy seuraamaan erään nuorisojoukon huumeiden sekakäyttöä, sekä erityisesti Janin, 19–vuotiaan työttömän nuoren huumeriippuvuudesta. Elokuvan päähenkilön elämää kuvattiin vuosina 2003 ja 2004. Janin, jota kuvattiin myös tilanteissa, joiden vuoksi elokuvalle tuli 18–vuoden ikäraja, tilanne on todella huono ja pahenee elokuvan etenemisen myötä edelleen. Toisaalta hän haluaa kuiville ja elää niin kuin muutkin ihmiset, mutta voimat eivät riitä vastustamaan huumeiden tarvetta, eikä kavereilta saa mitään apua, ovathan he itse aivan samanlaisessa tilanteessa. Säännöllinen apteekissa käynti kustannetaan pikkurikoksilla, ja jos jää kiinni, katsotaan asiaa ns. valoisalta puolelta, että pääsee hetkeksi täyshoitoon.Elokuva on painostavan surullinen ja omalla tavallaan vastenmielinen, mutta kuitenkin herää myötätunto riippuvuudessa eläviä kohtaan, sillä yhteiskunta ei näytä tekevän juuri mitään auttaakseen näitä nuoria. Useimmiten yhteiskunnan ulkopuolelle jäävät nuoret tulevat perheistä, joissa myös vanhemmilla on ollut riippuvuusongelmia. Tässä elokuvassa päästään tutustumaan todella sydäntä riipaisevan läheltä, mitä elämä voi olla silloin, kun piikki on elämä.